Palauteboxi

Aamujoogasta striimattuna:

Etätyössä huomaa miten tärkeää on saada keho ja aivotoiminta hereille, jotta työpäivä lähtee sujuvasti käyntiin, tämä on mahtava apu siihen, kiitos!
 

⭐⭐⭐⭐⭐

Ulla on lempeä, mutta tarpeeksi vaativa ohjaaja.🌸 Tunnista ja itsestä saa kaiken irti kun keskittyy Ullan lempeään omaa kehoa kuuntelevaan ohjaukseen ja on avoin. todella miellyttävää joogaa Namaste🙏🏻
 

⭐⭐⭐⭐⭐

Ullan joogaan tunsin olevani hyvin tervetullut. Joogaa saa tehdä oman kunnon ja tunnon mukaan. Ohjaajan lempeä ja iloinen tapa ohjata tuntui miellyttävälle. Ehdottomasti uudelleen myös 👌🏻
 

⭐⭐⭐⭐⭐

Yksilöllistä joogaopetusta, jolla on helppo päästä harrastuksen pariin, vaikka ei vuosia olisikaan harjoitellut.

 

⭐⭐⭐⭐⭐
 

Yksi parhaista osallistumistani joogatunneista.

Todellakin loistavaa työtä!

⭐⭐⭐⭐⭐
 

Ihana, rauhallinen rauhoittava ääni, selkeät ohjeet.

⭐⭐⭐⭐⭐
 

Ihanaa voimaannuttavaa, leppoisaa ja yksilöllistä joogaohjausta, ryhmässä tai erikseen!

⭐⭐⭐⭐⭐
 

Ullan ohjauksessa jokainen löytää varmasti joogasta oman juttunsa. Inspiroiva ja kannustava ohjaustapa motivoi tekemään ja myös haastamaan itseään. Suosittelen!

⭐⭐⭐⭐⭐

Kävin sunnuntain villasukkajoogassa.  Ullalla on miellyttävä ääni ja tila on raikas, kaunis ja siisti.  

Bolstereita ja tiiliä on hyvin saatavilla.

Teki hyvää havaita oman kehon tilanne kun siihen sai luvan kanssa joogan ajan keskittyä.

Tarjolla oli tunnin jälkeen teetä ja hedelmiä ja osallistujien kesken oli mukava rupatteluhetki. 

Nukuin kuin vauva seuraavan yön joogan jälkeen.

Lämmin suositus!

⭐⭐⭐⭐⭐

Alkeiskurssista:
Kiitos vielä kerran ja iso suositus. Ohjaus on rentoa ja kärsivällistä, tahti on hyvä, tila kaunis ja opin juuri niitä  asioita, joita lähdin hakemaan 

⭐⭐⭐⭐⭐

Olet työssäsi aivan huikea ja tunnit ovat jokaiselle sopivia. KIITOS!!😊

⭐⭐⭐⭐⭐

Ohjaaja, joka tietää mitä tekee, on vahvasti läsnä joka hetkessä, antaen kuitenkin harjoitukselle tilaa hengittää.

 

Huolehtii oppilaistaan ja antaa tarvittaessa henkilökohtaisia ohjeita asanoiden varioimiseen jokaiselle soveltuviksi.

⭐⭐⭐⭐⭐

Monenlaisia joogatunteja, joilla tasapainottaa hyvin muita harrastuksia sekä istumatyötä. Hathajooga, yin-jooga ja villasukkajooga testattuna. =)

⭐⭐⭐⭐⭐

Striimattu aamujooga on ollut tosi mahtava!

⭐⭐⭐⭐⭐

Pakko sanoa, että oli todella hyvä setti ja jooga on miusta aamulaji eli suuret kiitokset!

⭐⭐⭐⭐⭐

Aamujooga on aivan ihana aamun aloitus!

⭐⭐⭐⭐⭐

​Olen osallistunut Joogantain aamujoogaan nyt toista kuukautta, se on aivan super aloitus päivälle! 


Hienoa on saada linkki tallennukseen, niin aamujoogan voi tehdä vapaasti omassa aamuaikataulussa. 


Kiitos  ❤ 🙏🏻

⭐⭐⭐⭐⭐

Sinun palautteesi tähän?

Klikkaa tästä ja lähetä palaute. Kiitos 🌸

#joogantai #asiakaspalaute #jooga #asiakaskokemus #aamujooga #palaute #etäjooga #kokemus #hathajooga #livestream #kehonhuolto #jokapäiväjoogantai #hathajooga #yinjooga #flowjooga #villasukkajooga #rautakankijooga #toimistojooga #nummela #vihti #asusiellämissäelät #mielenhuolto #hyvinvonti #joogakuuluukaikille #yksityisohjaus #tilaustunnit #työpaikkajoogaa #asana #sthirasukhamasanam

©2020 by #joogantai