top of page
Writer's pictureUlla

Ajatuksia liittyen joogaan ja sen harjoittamiseen, osa 1

Jooga on muutakin kuin asanoiden toistamista



Nyky-yhteiskunnassa länsimainen jooga on hyvin pitkälti muotoutunut harjoitukseksi, joka auttaa saavuttamana ja säilyttämään elämänvoiman ja tasapainon maailman pyöriessä ympärillä ja elämän heittäessä voltteja milloin mihinkin suuntaan.


Ja kun puhutaan joogasta, moni ajattelee joogan asanaharjoitusta. On kuitenkin hyvä muistaa, että asanaharjoitus on vain yksi osa joogaa.


Jooga, eikä sen asanaharjoitus ei siis ole vain fyysinen harjoitus, vaan paljon enemmän.


Toki joogaa voi harjoittaa vain fyysisesti, jos niin haluaa, mutta silloin kyseessä on lähinnä venyttelyharjoitus, mikä ei tietenkään paha ole sekään, mutta toivon, että jokainen ihan oman itsensä takia antaisi joogalle mahdollisuuden.


Ja jos on ollut, vaikka se huonokin kokemus joskus ja on vakuuttunut siitä, että jooga ei ole se oma juttu, niin kokeilisi uudestaan, avoimin ja uteliain mielin.


Vaihtoehtoja ja ohjaajiahan löytyy, kokeilemalla selviää, mikä joogalaji, paikka ja kuka ohjaaja on itselle oikea, jonka ohjauksessa tunnet olevasi turvassa ja itsesi hyväksytyksi.


Jos ei omalta paikkakunnalta tahdo löytyä vaihtoehtoja, niin internetin ihmeellinen maailma on kyllä niitä täynnä. Ei muuta kuin kokeilemaan.


Joogan kehokuva


Joogassa ajatellaan, että keho ei ole vain sielun temppeli, josta on huolehdittava, vaan myös apuväline ja kulkuneuvo sisäiselle matkalle kohti tasapainoisempaan henkisesti helpompaa ja monin tavoin antoisampaa elämää.


Jotta kulkuneuvo toimisi optimaalisella tavalla, siitä on huolehdittava, se on pidettävä puhtaana, sitä on ravittava terveellisesti, sen on saatava tasapainoisesti liikettä ja lepoa palautuakseen ja pysyäkseen kunnossa ja säilyttääkseen optimaalisen toimintakykynsä sekä terveytensä mahdollisimman pitkään.



Sanskriitin kielinen käsite asana


Sanskriitinkielinen sana asana tarkoittaa istumista, läsnä olemista.

Joogassa tänä päivänä asana tarkoittaa johonkin asentoon asettumista ja siinä pysymistä, joskus lyhyemmän, joskus pidemmän aikaa.

Yhdessä tärkeimmistä joogafilosofin teoksista, Patanjalin jooga sutrissa, on vain muutamia kertoja mainittu käsite asana, joka tuolloin arviolta n. 300 jaa. on tarkoittanut paikallaan istumista ja meditointia.


Patanjalin aikaan ajateltiin vielä kehon olevan ihan toissijainen asia ja jooga oli mielen liikkeiden lakkaamista. Toki kehosta piti huolehtia, sillä paikallaan istuminen meditoimassa ei ole kovin helppoa, jos keho ei ole kunnossa.


Asana Patanjalin joogasutrissa

Yksi nyky joogeille tärkein sutra, joka mainitsee asanan (2.46), on "Sthira suhkam asanam".


Hyvin löyhästi käännettynä sthira merkitsee vakautta, lujuutta, vahvuutta, tukevaa.


Sukha taas mukavuutta, vaivattomuutta, lempeyttä, helppoutta, keveyttä.


Eli asanan pitäisi olla vakaa, mutta siinä tulisi olla helppo pysyä, jotta mieli voisi rauhoittua.

Voisi ajatella, että sthira on taito pysyä ja pitää asana vakaana, lihakset ovat tasaisesti aktivoitu ilman turhaa jännitystä, hengitys kulkee vaivatta, mieli on rauhallinen ja tarkkailee kehosta esiin nousevia tuntemuksia.

Sukham taas voisi ajatella tarkoittavan mukavuutta, vaivattomuutta, joka johtuu kehon raajojen ja nivelien linjauksesta, niin, että asanassa on hyvä olla, eikä ylimääräistä rasitusta tunnu.


Kun asana on vakaa ja vaivaton, mieli tuntuu tasapainoiselta, prana, ”elämän energia”, virtaa koko kehossa vapaasti. Voimme rauhassa tarkkailla itseämme lempeästi, mitenkään arvostelematta, juuri sellaisena kuin todella olemme siinä hetkessä.


Asennossa ollessa on tarkoitus pyrkiä olemaan tietoinen koko kehosta, kokonaisuudesta, sellaisena kuin se siinä hetkessä on ihan ns. kehon ytimestä, jalkapohjiin, päälaelle ja sormenpäihin asti, aistit sisäänpäin kääntyneinä.


On hyvä muistaa, ei vaan joogatunnilla, vaan myös muulloinkin, että todellisuus on tässä hetkessä, kaikki muu on joko muistinvaraista, oman mielen värittämiä tarinoita omasta historiasta, mennyttä tai arvailuja, toiveita, pelkoja, jotka kohdistuvat tulevaisuuteen.


Asanan on siis tarkoitus olla kaikin puolin, fyysisesti ja henkisesti tasapainoinen oli kyse sitten vain paikallaan istumisesta tai mistä muusta tahansa niistä tuhansista asennosta, jotka tänä päivänä jooga-asanoina tunnetaan.


Jooga vaikuttaa yksilöllisesti


Muistathan, että sinua on varoitettu, jooga saattaa aiheuttaa riippuvuutta.


Jo pelkkä asanaharjoitus voi kohentaa oloa ja elämää monin eri tavoin


- ryhtisi parantuvan

- hengityksesi helpottuvan

- yöuniesi parantuvan

- pääseväsi eroon erilaisista fyysisistä ja henkisistä kiristelyistä ja kolotuksista

- huomaavasi olevasi rauhallisempi ja tyynempi

- että vatsasi sekä aineenvaihduntasi toimii paremmin

- kuntosi kohentuu ja/tai painosi putoaa

- että rupeat muuttumaan ketteräksi kuin gepardi, hahmotat kehoasi, hallitset ja ymmärrät sitä paremmin

- katsovasi itseäsi ja muita lempeämmin, ymmärtävämmin ja armollisemmin


Mutta, jotta nämä yllä mainitut ovat saavutettavissa ja pysyviä on harjoituksen oltava säännöllistä ja jatkuvaa.


Joogaa oman kehon mukaan


Jooga kuuluu kaikille, mutta kaikki asanat ei välttämättä heti ole kaikille tai tule koskaan olemaankaan. Meidän jokaisen keho on erilainen ja siinä missä jokin on toiselle luonnostaan todella helppoa saattaa joku toinen rikkoa itsensä.


Kuuntele ja kunnioita omaa kehoasi ja sen rajoja.


Voi olla totta, että harjoittelemalla et ehkä ikinä saavuta sitä, mitä ajattelit, kun aloitit, etenkään, jos se oli jotain esteettistä tai omalle kehollesi mahdotonta, mutta saatat saavuttaa paljon enemmän, elämäsi kannalta paljon tärkeämpiä asioita kuin, mitä alun perin saatoit kuvitellakaan.


Kannattaakin siis unohtaa heti alkuunsa, että harjoittaa joogaa päästäkseen spagaattiin tai vaikka päälläseisontaan tai muihin hienoihin instragram asanoihin, jos niin käy, hienoa, mutta se ei ole mikään päämäärä tai tarkoitus joogan harjoittamiselle.


Tarkoitus on asanoissa olla läsnä tässä hetkessä, tietoisena. Tietoisuus katoaa hyvin pian, jos olet kiinnostunut vain jonkin asanan oikeanlaisen linjauksen ja sen esteettisyyden saavuttamisesta.


Toki linjaukset ovat oleellisia, jotta ei pidemmällä aikavälillä riko itseäsi, mutta niin ei ihan yhdellä kahdella kerralla vielä käy, joten ole huoleti, omalle kehollesi oikeat linjaukset löytyvät kyllä ajan kanssa.


Muista myös kysyä rohkeasti.



Uusia asanoita kokeillessa


Ensimmäisiä kertoja asanoita tehdessä voit tuntea olevasi kuin norsu posliinikaupassa, et ole varma, missä mikäkin raajasi on, etkä ymmärrä, miten jossain asanassa kuuluisi olla, ja olet varma, että näytät jokseenkin koomiselta ja saatat unohtaa jatkuvasti hengittää.


Näin voi hyvin olla tai sitten se vaan tuntuu siltä, anna itsellesi aikaa, seuraavalla kerralla on jo helpompaa, kehosi ja mielesi on tietoinen, mitä tulee tapahtumaan ja kuuden-seitsemän kerran jälkeen alat huomaamaan jo yksityiskohtia ja korjaamaan linjauksia helpottaaksesi oloasi, usko minua, olen nähnyt tämän tapahtuvan niiiin monia kertoja.


On hyvä muistaa, että jooga kokonaisuutena, kuten sen yksi osa, asanat, on elämänmittainen harjoitus.


Asanoiden mukavuus on saavutettavissa vain, jos päästät irti tavoitteesta ja pyrkimyksistä johonkin ja olet keskittynyt harjoitukseen, siihen mitä tapahtuu juuri nyt, etkä siihen mitä pitäisi tapahtua.

Pitääkö asanaharjoitus aina tuntua siltä, vakaalta, tasapainoiselta ja helpolta? Ei.


Olenko huono joogaamaan, jos tasapaino on hukassa, tuntuu, että kehossa ei ole tarpeeksi voimaa? Pitääkö nakata joogamatto nuotioon ja luovuttaa? Et ole, ei pidä.


Fyysinen harjoitus vaatii aina, no, harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta, lihaksia, kehon- ja mielenhallintaa, oman kehon ja mielen tuntemisen opiskelua ja niiden hyväksymistä sellaisina kuin ne siinä hetkessä ovat. Se on myös tilanteiden ja muiden ihmisten hyväksymistä sellaisena kuin ne ovat, isomman kuvan ja sen että jokainen toimii omista lähtökohdistaan ymmärtämistä.


Jooga on jatkuva polku, ei kerta suoritus


Yksinkertainenkin asana, vaikka sen olisi tehnyt kuinka monta kertaa, on joka kerta uusi kokemus, kaikki on jatkuvassa muutoksessa et ole sama kokonaisuus joka edellisellä kerralle teki ko. asanan, etkä sama, joka sen tekee seuraavalla kerralla.


Suhtaudu siis jokaiseen asanaharjoitukseen ja jokaiseen asanaan aina uteliaisuudella ja avoimin mielin, tutkien ja sallien itsesi oivaltaa harjoituksen aikana esiin nousevia asioita.


Sitoutuneisuus ja egon nurkkaan heittäminen matolle astuessasi ovat avaimia, joilla pikkuhiljaa avaat ovia uusiin ulottuviiksiin joogapolullasi ja mikä parasta se polku ei lopu koskaan, etkä voi koskaan valmistua, eli turha yrittää rynniä ja suorittaa, maali, johon pyrit, juoksee kokoa ajan vain nopeammin karkuun, jos niin teet.


Kuulen joskus jonkun sanovan (joskus vähän turhautuneenakin), että ”ei tämä tunnu missään”, kaikkien asanoiden ei ole tarkoitus ”tuntua” niin kuin nopeasti voisi ajatella.


Mietipä uudelleen, etkö todella tunne hengitystäsi missään, et miten ilma virtaa sieraimista tai miten rintakehä laajenee sisäänhengityksellä? Et miten keho rentoutuu uloshengityksellä, päästää irti? Hengitätkö varmasti?


Joogan tarkoitus ei ole ”suorittaa, niin että tuntuu”, vaan mm. auttaa matkallasi kohti tasapainoisempaa, tyynempää elämää kaikissa sen mahdollisissa myrskyissä sekä löytämään ja elämään itsesi näköistä elämää, ilman tarpeettomia rooleja ja ilman ulkomaailman tai itsesi itsellesi asettamia paineita ja ohjelmointeja, odotuksia ja oletuksia.


---------

Jooga on kokonaisvaltainen elämänfilosofia, jota kukaan ei voi harjoittaa puolestasi.


Jooga lähtee aina sen harjoittajasta, ohjaaja on vain mahdollistaja, tuki ja opas omalla polullasi.


Sinun on huolehdittava, ei vaan siitä, että ilmestyt matollesi asanaharjoitukseen, myös silloin kun et ehtisi tai viitsisi, hengittämään (pranaymaa) ja olemaan läsnä sekä kääntämään huomion sisäänpäin (pratyahara), mutta myös, että maton ulkopuolella noudatat joogisia elämäntapoja, kuten niyamat ja yamat.



Tällaisia aatoksia oman polkuni ääreltä tällä kertaa.


Namaste,

Ulla







59 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page