Minun joogapolkuni blogisarja avaa Joogantain asiakkaiden kokemuksia joogan parissa.
Koronakevään jälkeisenä syksynä, kun kaikki alkoi pikkuhiljaa aukeamaan, se iski. Silloin havahduin siihen, kuinka kehooni oli vaivihkaa hiipinyt kolotuksia, joiden kanssa olin oppinut elämään. Olin tottunut siihen, että öisin heräsin käsivarsien ja sormien puuttumiseen, juoksu oli hidastunut kävelyksi jalkasäryn vuoksi. Pysähdyttävin huomio taisi olla se, kun kävelylenkit alkoivat lyhentyä alaselän kipuilun takia.
En pitänyt suunnasta, johon olin kehoni kanssa menossa, en tuntenut kehoani enää omakseni.
Kuin tilauksesta Facebookia selaillessani silmiini osui Joogantain mainos. Tyrmäsin aluksi ajatuksen joogasta. Se ei olisi minua varten; en ollut supernotkea, en tiennyt asanoita, en siis osaisi joogata. Johonkin takaraivoon se kuitenkin jäi kytemään. Muutaman erityisen rikkonaisen yön jälkeen eteen tuli taas Joogantain mainos. Silloin tarve päästä kehon krempoista eroon oli kasvanut pelkoani selviytyä joogatunneista suuremmaksi. Selasin tuntitarjontaa läpi. Rautakankijooga tuntui sopivan olemattomille joogataidoilleni.
Saavuin ensimmäiselle joogatunnille jännittyneenä ja toiveikkaana. Tunnilla huomasin kuinka totaalisen tukossa kroppani oli. Tietämieni jumien lisäksi löysin kireyksiä joka puolelta. Silti päällimmäisenä jäi mieleen Ullan rohkaisevat sanat siitä, etten kyllä mikään rautakanki ole.
Tunnin jälkeen kävin kovaa sisäistä kamppailua. Minua masensi ja pelottikin se, että tunnilla olin huomannut olevani vieläkin huonommassa kunnossa kuin olin ajatellut. Naivisti olin toivonut, että yksi tunti olisi poistanut kaikki krempat. Lopulta uskaltauduin ilmoittautumaan hathatunnille. Vaakakupissa kipujen lääkkeetön hoito painoi enemmän. Päätin sitoutua joka viikkoiseen joogatuntiin.
Joka viikkoiset joogatunnit olivat tunteiden vuoristorataa. Jokainen uuden asanan edessä piti nöyrtyä. Monta kertaa mietin, että kuinka monta uutta kipupistettä ja jumia ihmisestä on mahdollista löytää. Kyykkyynmeno oli mahdotonta, kyyhkysasanassa jalka alkoi puutumaan välittömästi. Ei auttanut muu kuin sitkeästi nojailla kehon rajoihin. Jokaiseen tuntiin mahtui myös riemun hetkiä. En varmasti ikinä unohda sitä tunnetta, kun jumi sääressä hellitti. Pieniä oivalluksia omassa kehossa ja omasta kehosta - sitä jokainen joogatunti edelleen tarjoaa.
Mitä kahden vuoden säännöllisistä joogatunneista on jäänyt käteen? Liekö syynä rintarangan avautuminen vai mikä, mutta ensimmäisenä jäi käsien puutuminen pois. Joka puolelta kehoa on löytynyt jumeja, jotka ovat hiljalleen sulaneet pois. Eräällä kävelylenkillä tuli halu mennä kovempaa. Huomasin yhtäkkiä juoksevani ilman että jalkoihin särkee. Koko kehon liikkuvuus on lisääntynyt. Astmalääkkeiden määrän olen voinut puolittaa. Migreenini on pysynyt poissa. Yölliset heräilyt ovat vähentyneet. Mieli on levollisempi kuin ennen. Tähän kiinnitti ensimmäisenä huomiota perhe :)
Ullan ohjaustyyli on oivaltavaa. Hänellä on uskomaton kyky nähdä milloin toinen on valmis uuteen haasteeseen. Tunneilla tulee jokainen yksilöllisesti kohdatuksi. Oivalluksista iloitaan yhdessä. Ullan vahvuus on osata annostella spesifiä tietoa asanasta juuri sopivina annoksina.
Mikään nopea taikalääke jooga ei ole. Toimiakseen se vaatii sitoutumista. On äärimmäisen kiehtovaa jatkuvasti oppia ja oivaltaa omasta kehostaan. Jokaisella joogatunnilla tekee jonkun uuden löydön ja saa sen käsittelyyn työkaluja. Minulle jooga on enne nkaikkea voimaannuttavaa ja parantavaa. Tänään olen hyvin kiitollinen siitä, että valitsin sen hathatunnin enkä särkylääkettä.
- Pia
#joogantai #asikaspalaute #asikaskokemus #joogatarina #jooga #aamujooga #etäjooga #hathajooga #livestream #kehonhuolto #jokapäiväjoogantai #hathajooga #yinjooga #flowjooga #villasukkajooga #rautakankijooga #toimistojooga #nummela #vihti #asusiellämissäelät #mielenhuolto #hyvinvonti #joogakuuluukaikille #yksityisohjaus #tilaustunnit #työpaikkajoogaa #tyhyjooga #yritysjooga