• Ulla

22 vuotta ensimmäisestä joogatunnista ja 2 vuotta oman joogasalin avaamisesta



On syksy 2000 istun vihdoin ja viimein ensimmäisellä, ihka oikean gurun joogatunnilla vanhan kylmän kivikoulun lattialla. Ikää on tuolloin 21 vuotta, mutta idän uskonnot, maailmankatsomus ja jooga ovat vetäneet puoleensa jo vuosia. Muistan, että kärsin tuona iltana, niin kuin usein muutenkin päänsärystä, mutta olin halunnut tunnille kuitenkin.


Muistan salin hämäryyden ja sen, että kaikki osallistujat ovat minua reippaasti vanhempia, osa on selkeästi joogannut vuosikymmeniä. He näyttävät suoraan Intiasta poimituilta värikkäine kaapumaisine vaatteineen, räsymattoineen, peittoineen ja tyynyineen sekä pitkine hiuksineen ja ovat jo selkeästi jossain omissa maailmoissaan.


Tunnen olevani jonkin uuden, mystisen ja ehkä vähän jopa pelottavankin äärellä. Edessä istuva guru ei ainakaan näytä kovin luokseen kutsuvalta, vaan pikemminkin hyvin itsetietoiselta ja tärkeältä, oman arvonsa tuntevalta.


Itselläsi taisi olla jokin jumppamatto, verkkarit ja äidin 70-luvulta peräisin oleva lempparivillapaita, joka muuten löytyy kaapista vieläkin Ihmettelin, miten matolla pitäisi istua ja miksi kaikki ovat niin apaattisia ja tunnelma niin harmaa, mikä ei vastannut omaa etukäteismielikuvaani joogasta.


Tunti alkoi mantroilla ja, kun nämä Intiasta poimitulta näyttäneet osallistujat yhtyivät gurun mantraamiseen, huojuen se tahdissa silmät suljettuina, muistan nielaisseeni ja ajatelleeni, että mitä ihmettä tapahtuu. Miksei kukaan selitä mitään, tai kerro mitä tehdä, tämä on kuitenkin ensimmäinen tunti? Onko tässä joku väärinkäsitys, olenko tullut väärään paikkaan tai väärään aikaan? En ajatellut, että joogan kuuluu saada tuntemaan itsensä näin ulkopuoliseksi ja että on väärässä paikassa heti alkuun.


Katsoin ympärilleni, no ei ne kaikki muutkaan ihan kartalla olleet, joten ehkä olin oikeassa paikassa.


Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan mantroja, mutta tuolloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja yllätti voimakkuudellaan.


Muistan edelleen nadi sodhanan (vuorosierainhengityksen) sekä niskojen aukaisemiseen liittyviä asanoita ja sen, että tajusin päänsärkyni sulavan pois. En muista neuvoja, miten asanat tehtäisiin/linjattaisiin.


Kerrottiin muistaakseni vain, että seuraavaksi tämä ja tämä ja guru teki joko itse tai nämä hänen selkeästi pitkäaikaiset seuraajansa tekivät, mistä sitten muut pääteltiin mitä pitäisi tehdä.


Taisin käydä kolme kertaa, luovutin, näin jälkeen päin ajateltuna, ehkä hyvä niin.


Viimeinen piikki arkuuteeni osallistua tuli siitä, että tuolla kolmannella tunnilla olisi pitänyt seistä päällä… vaihtoehtona perinteiselle päälläseisonnalle oli…rumpujen pärinää…että seisoo päällä kämmenet matolla kyynärpäät koukussa ja polvet koukussa kyynärpäiden päällä varpaat kohti kattoa, mutta seisoo päällä kuitenkin.


FYI en seiso päälläni vieläkään ja tuskin tulen koskaan seisomaankaan.


Hammasta purren ajattelin, että no minäpä nyt sitten yritän, tämä on minun polkuni, vaikka tuntuu todella hankalalta ja oudolta nämä tunnit. Rupesin siinä tuskan hien noustessa otsalle ottamaan villapaitaa pois ja kuulin gurun, joka ei ollut aikaisemmin edes vilkaissut minua päin toteavan suht. ivalliseen äänensävyyn, jotain sen suuntaista, että ”ei nyt riisumaan tarvitse ruveta, ei täällä kuulu hikoilla”.


Olin aika lailla maani myynyt, olin tullut tunneille vieraalla paikkakunnalla yksin, täynnä odotuksia siitä, että pääsee vihdoin syventymään jonkun asiaan vihkiytyneen avulla aiheeseen, joka itseäni vetää niin vahvasti puoleensa.


Petyin onneksi vain ohjaajaan ja tuntien yleisen tunnelmaan, en joogaan.


Tunsin, kuinka kehoni halusi lisää niitä asanoita, jotka pystyin tekemään. Luotin joogaan, totesin vain pettyneenä, että tämä ei ollut minun aikani eikä paikkani tai ryhmäni asanaharjoitukselle. Ja olin sentään ihan perusterve ja vetreä nuori…


Guru jäi taakse ja edelleen suhtaudun guruihin pienellä varauksella, mutta jooga pysyi


Jooga ei koskaan kadonnut elämästäni, sen harjoittaminen asanaharjoituksena oli kuitenkin kausiluontoista, välillä löysin tavan, paikan ja ajan. Välillä taas oli kausia, että oli todella hukassa. Aloin odottamaan esikoistani kesällä 2003 ja raskaus, niin kuin kaikki muutkin kolme vuosina 2004-2009 ja jatkuva vauva- ja taaperoaika veivät voimani täysin, eikä tuolloin meidän pikku paikkakunnalla ollut joogasalia, saati sitten raskausajanjoogaa, johon olisin päässyt lataamaan akkujani. Tai ehkä oli, mutta minulta asia meni siinä arjen pyörityksessä ohi.


Lapset veivät kaiken sen energian ja huomion, mitä liikeni. Kärsin niin kilpirauhasongelmista kuin kroonisesta anemiasta, jotka eivät ainakaan helpottaneet tilannetta. Kumpikin ko. ongelmista on kuitenkin sen laatuinen, että niistä kärsivälle jooga on loistava laji, koska sitä voi tehdä omaa kehoa kuunnellen ja asanoita varioiden sen mukaan, mikä juuri sillä hetkellä on olo ja energiataso.


2010 kesällä pääsin taas jotenkin kiinni asanoihin. Ei se mitään säännöllistä harjoittelua ollut, mutta oli kuitenkin.


Hot Yogan kautta uuteen nousuun Kun 2011 Nummelaan avautui lämpöjoogasali, en ollut uskoa korviani. Onneksi tapasin salin yrittäjät ennen salin avaamista. Heidän lämmin, avoin ja ystävällinen energiansa laski kynnystä mennä tunnille huomattavasti.


Matti, joka tunteja veti, oli käynyt Thaimaassa suorittamassa ohjaajakoulutuksen ja, kun hän kertoi asiasta ja kokemuksestaan, tunsin konkreettisesti, että jotain liikahti sisälläni, muistan ajatelleeni ”Voiko noin oikeasti tehdä. Ihan mielettömän upeaa ja oispa siistiä ite pystyä samaan. Voida levittää tietoa joogasta ja samalla auttaa ihmisiä voimaan paremmin”. Mutta en kuuna päivänä vielä silloin ajatellut, että minusta olisi siihen tai että se olisi edes käytännössä mahdollista.


Välillä tuntui, että asuin salilla sen auettua. Taisin käydä siellä parhaimmillaan kolmesti viikossa. Mutta, noh, reilun vuoden päästä (elettiin vuotta 2012) tapahtui, niin kuin monesti käy, elämä. Toinen harrastus imaisi mukaansa ja onneksi imaisi, sillä ilman sen tuomaa itsevarmuutta ja kokemuksia en olisi nyt tässä.


Kiitos Nuorkauppakamaritoiminta, JCI Vihti ja koko maailman laajuinen organisaatio, joka puskee, itsensä kehittämisestä kiinnostuneita, nuoria yrittäjiä ja johtajia eteenpäin, heittää syvään päätyyn ja toimii kuitenkin turvaverkkona. Elämä rupesi noihin aikoihin menemään uusiksi monellakin eri tavalla ja tasolla.


Ensimmäinen järjestämäni JCI Vihdin tapahtuma 2013, oli, minnekäs muualle kun joogasalille, 7 vuotta myöhemmin kutsuin saman porukan omalle salilleni :)

Kaipasin kuitenkin joogaa koko ajan, sen rauhoittavaa ja maadoittavaa tunnetta. Sitä, miten se vahvisti kehoani ja oloani, mutta kaikkeen ei vaan aika riittänyt. Kävin tunneilla epäsäännöllisesti, oli neljä pientä lasta, firma, koulunkäynti oppisopimuksella, järjestötoiminta ja siihen vielä myöhemmin remontoitava omakotitalo, liitoksistaan nitisevä liitto jne.


Joogan asanaharjoituksista tuli näistä syistä pääosin kotiharjoitusta, joita tein silloin tällöin. Aina, kun joku kysyi harrastuksista, totesin kuitenkin edelleen joogaavani.


En halunnut päästää irti ja onhan jooga myös paljon muuta kuin asanaharjoitukset. Se on myös mm. elämäntapa, tapa katsoa itseään, toisia, elämää, maailmaa ja maailmankaikkeutta sekä tapa toimia harmoniassa osana ja pienenä palasena suurempaa kokonaisuutta.


Muutama vuosi siinä meni, kunnes 2016 löysin taas asanat säännöllisemmin kotiharjoittelun myötä ja kykenin huolehtimaan itsestäni paremmin. Kävin myös joitakin kertoja kuntosalien joogissa, mutta en kokenut niitä omikseni.


Lämpöjoogasali, jossa aiemmin kävin, oli sulkeutunut jo 2014. Muistona siitä oli kotonani pari lämpölamppua, jotka sain hankittua itselleni salin sulkeuduttua. Näiden, myöhemmin omallakin salilla teitä lämmittäneiden infrapunalamppujen, alla tein tuttua tutumpaa Hot Joy Easy-harjoitusta aina, kun suinkin ehdin.



Fast forward muutama vuosi eteenpäin


Bali 2019

Balin lomamatkalla 2019 viimein jotain liikahtaa taas jossain syvällä sisällä, joka saa tunteet, ikävän ja kaipuun yhteisöllisempää joogaa ja etenkin oman harjoituksen syventämistä kohtaan nousemaan pintaan, huomaan miettiväni useasti, että ”Mikä tässä idässä vetää ja että on ikävä joogan intensiivisempää harjoittamista, eteenpäin menevää ja syventyvää asanaharjoittelua. Kaipaan niin, sitä oman sisäisen itsensä ja kehon kuuntelemista, tuntemista ja ymmärtämistä ja niitä oivalluksia, joita jooga nostaa esiin jostain syvältä sielusta ja kehosta".


Kuukausi myöhemmin, maaliskuussa 2019 sain siskoltani 40-vuotislahjaksi lipun Passion for Success-seminaariin. Seminaari on Ilkka Koppelomäen & Co. tuotantoa ja herättelee ihmisiä löytämään oman potentiaalinsa ja intohimonsa yltääkseen parhaimpaansa ja saavuttaakseen unelmansa.


Puhuin tuossa seminaarissa muiden osallistujien kanssa ihan muusta aiheesta, mitä haluaisin tehdä kuin joogasta, tiesin kuitenkin jotenkin, että tämä on ihan väärä raide, mutta en vielä tajunnut miksi. Seminaari kuitenkin herätti jotain jossain syvällä, mitä tuo Balin aiempi reissu oli jo aiemmin tuonut hetkellisesti pintaan.

En edelleenkään tarkalleen muista mitä tapahtui, mutta jostain se rupesi kumpuamaan, että ”Voisinko sittenkin tehdä ”Matit”, hypätä tästä oravanpyörästä, lähteä Thaimaahan ja palata sieltä joogaohjaajana?” Lapset olivat jo isompia (16, 15, 13 ja 11), pärjäisivät kyllä kuukauden ilman äitiä. Mietin myös, että riittääkö kielipääni. (Joogakieleni on englanti, luen ja ymmärrän sujuvasti, mutta en ollut sitä tottunut puhumaan ja välttelen puhumista edelleen, ehkä jonkin trauman ehkä dysleksian vuoksi, who knows, ehkä jonain päivänä sekin blokki vielä hajoaa osiin ja puhuminenkin helpottuu, ainakin toivon niin.) Entä kestääkö pää sen 200-tunnin intensiivisen koulutuksen neljässä viikossa ja entäs fysiikka useita harjoituksia päivässä? ”


Nytkin, tätä kirjoittaessa tunnen, kuinka syke nousee ja niin se nousi silloinkin, kun rupesin googeloimaan asiaa.


Löysin kouluja Thaimaasta ja pieni innostus rupesi kasvamaan sisälläni, voisinko? Kysyin miesystäväni mielipidettä ja sain täyden tuen, joka on kestänyt tähän päivään saakka tämän päätöksen kanssa. Huolimatta kaikista niistä ongelmista, mitä maailmankaikkeus on tämän projektin kanssa näinä kahtena vuotena eteen heittänyt (trust me, niitä on paljon enemmän kuin tämä kirjoitus antaa ymmärtää…). Mikä ei tapa, se vahvistaa


Tuolloin keväällä 2019 tarvitsin kuitenkin vielä jonkin merkin, kuulostaa hölmöltä, mutta kyllä, halusin jonkin vahvistuksen, että olisin tekemässä oikein. Ja seuraava on, uskokaa tai älkää, 100% totta.


Lähdin kävelylle pyörittelemään asiaa päässäni ja jostain sain ajatuksen, että jos, Matti, jonka joogatunneilla aiemmin kävin, on tietyssä paikassa koiran kanssa lenkillä, niin sitten lopetan jahkaamisen ja lähden Thaimaahaan ohjaajakoulutukseen, piste. Sanon irti ihan ok rahanlähteen ja hyppään syvään päätyyn.


No, en ole kertonut tätä Matille, terveisiä vaan, jos luet tätä.


Varmaan arvata saattaa kuka seisoi koiran kanssa juuri siinä, missä olin ajatellut, ihan kuin olisi odottanut jotain. En tullut edes kysyneeksi odottiko jotain, olin niin hämilläni ja innoissani.


Tavoitettuni Matin kadulla sydän meinasi tulla rinnasta läpi, kun aloitin keskustelun, jota kuinkin, että ”olen kuule tässä ajatellut lähteväni Thaimaahan” Mattiin törmääminen ”merkkinä”, hänen reaktionsa, kannustus ja innostuneisuus asiasta sinetöi asian, seuraavana päivänä ilmoitin silloiselle päätoimeksiantajalleni, että en ole käytettävissä enää vuoden vaihteen jälkeen.


Ankaran googlaamisen ja vertailun jälkeen päädyin Thaimaahan pienelle Ko Pha Ngan saarelle The Spirit of Yoga -koulutukseen, jonka kouluttajat olivat eurooppalaisia, mutta jotka olivat keränneet omat joogaoppinsa ympäri maailmaa.


My Yoga Fam viideltä eri mantereelta, 16:sta toista eri maasta, tuoreet todistukset kädessä, Ko Pha Ngan, helmikuu 2020

Thaimaan talven 2020 joogakoulutuksesta ja kokemuksista kirjoitin jo aiemmin blogitekstistä https://www.joogantai.fi/post/mik%C3%A4-on-ryt-200-ja-mit%C3%A4-se-minulle-merkitsee


Kuinkas sitten kävikään – joogayrittäjänä keväästä 2020


”Kyllä se syksyyn mennessä on varmasti jo helpottanut” kuulen toteavani nyt jo kolmatta kevättä peräkkäin. Toivottavasti tällä kertaa olen oikeassa.


Muistan, kuinka pankin varainhoitaja soitti minulle keskellä yötä Thaimaahaan ja sanoi, että nyt olisi hyvä hetki tehdä pieni backup-suunnitelma, ihan vaan siltä varalta, jos tämä tästä pahenee. ”Selvä” vastasin unenpöpperöisenä ja ajattelin, että joo joo, joku virus nostaa päätään, onhan siitä täällä puhuttu, mutta ei kai tähän nyt maailma kaadu.


Eipä tullut mielen viereenkään, että oli aika lailla viimeinen hetki pelastaa roposeni tuona yönä. Kun pari viikkoa myöhemmin suuntasin Suomeen, se oli viimeisiä lentoja, jonka jälkeen oli niin sanotusti täyshärdelli päällä ja Thaimaahan vielä jääneet kurssikaverit joutuivat sumplimaan itsensä ties mitä reittejä takaisin kotimaihinsa.


Olin hypännyt luottavaisin mielin pois oravan pyörästä, seurannut intuitiotani, ottanut riskin ja lähtenyt hakemaan vahvistusta sille, mitä jo tiesin, sekä syventämään tietojani, rohkeutta ohjaamiseen ja näyttämään mallia olemalla esimerkki siitä, että näinkin voi tehdä. Tässäkin iässä ja elämäntilanteessa, jos se siltä tuntuu. Toki tämä vaati taustatyötä, ankaraa säästämistä ja varmistamista, että tulen taloudellisesti toimeen siihen asti, että yritys alkaisi tuottamaan (ironista naurua á la maailmanlaajuinen pandemia tähän kohtaan).


Kotiin paluun jälkeen oli tarkoitus hypätä suoraan syvään päätyyn. Eli firma pystyyn ja tunnit pyörimään. Kokeneeksi joogaohjaajaksi ei tulla kuin ohjaamalla.


No, syvään päätyyn todella, mutta ei ihan sellaiseen kuin olin itse kuvitellut. Ensimmäiset kaksi viikkoa ja täysi lockdown päälle. Elettiin maaliskuuta 2020 ja kuinkas sitten kävikään? Neljä kouluikäistä hyppäsi etäkouluun, puoliso tekee töitä keittiön pöydällä. Ruokahuolto ja siivousmäärät vähintään tuplaantuivat, omaa rauhaa ei missään tehdä mitään ja ohjaamaan pitäisi pystyä ilman, että ketään saisi tavata.


Etäohjaus ei ollut ihan ensimmäinen asia, jota oli ajatellut ohjaajaksi valmistuttuani, mutta niin sitä aloitettiin ensin yhden sitten toisenkin kaverin kanssa. Pääsin tekemään saman tien muutaman personoidun tunninkin. Kiitos luottamuksesta, tiedätte kyllä itse ketkä.


Päivät kuluivat tunteja suunnitellessa, omien ohjausfraasien muotoutuessa omaan suuhun sopiviksi, opiskellessa lisää, logoa kehitellessä, nettisivuja rakentaessa, visiota ja missiota määritellessä sekä liiketoimintasuunnitelmaa tehdessä.


Joogantain nimi oli ollut pohdinnassa jo jonkin aikaa (virallinen kirjoitusasu on joogantai, pienellä kuten viikonpäivät). Halusin, että nimi on helppo, jää mieleen ja kertoo yhdellä vilkaisulla mistä siitä, mistä on kyse, #jokapäiväjoogantai. Logolla haluan viestiä, että

#joogakuuluukaikille. Värit kuvaavat erilaisuutta, jonka lotuksen kukka (jooga) sitoo yhteen. Ja se, missio ja visio, oikeastaan ne on yksi ja sama kiteytetty lause, jooga kuuluu kaikille. Virallisesti joogantai yrityksenä aloitti toukokuun 2020 puolivälissä, koska ”kyllähän tämä tästä syksyyn mennessä helpottaa”.


Ei helpottanut, mutta olen niin iloinen ja kiitollinen siitä, että kuvittelin niin. Jos olisin jäänyt odottamaan, kynnys ohjata olisi noussut päivä päivältä korkeammaksi ja todennäköisesti odottaisin vieläkin sopivaa ajankohtaa aloittaa.


Puhumattakaan siitä, että ryhmien ollessa pieniä ja vedettyäni hyvin monta tuntia vain yksittäisille ihmisille olen oppinut tuntemaan teitä paremmin kuin olisin pystynyt ns. normaalitilanteessa. En olisi myös ilman pandemiaa koskenut pitkällä tikullakaan mihinkään kameroihin, mikrofoneihin tai etäohjaukseen Paineessa ne timantitkin hioutuu 😉


Ensimmäiset kerrat etäjoogaa laukaisivat järkyttävät jännityspäänsäryt ja muutaman kerran, kun olin saanut linjan suljettua, tipahdin lattialle sananmukaisesti ulvomaan kivusta, mutta yhtään tuntia en jättänyt tekemättä, koska tiesin, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Laastari piti repäistä irti ja tuosta kamerakammosta päästä yli, sattui, miten paljon tahansa.


Ensimmäiset ryhmätunnit Veikkoinkorvessa


Jos oikein muistan, ensimmäinen kaikille avoin ryhmätunti oli kesäkuun alussa 2020. Oli muuten aika jännää hommaa ja voin kertoa, että esiintymistä viimeiseen asti kammoksuvalle, se oli sitä hyvin pitkään ja on aika ajoin vieläkin, vaikka ohjaustunteja on kertynyt jo lähemmäs puolta toistatuhatta.


Viimeksi eilen huomasin ääneni värisevän salin ollessa täynnä uusia ihmisiä ja ihmetteleväni, että mitähän oikein piti sanoa ja muutaman sekunnin ajan meinasi pasmat seota, mutta onneksi olen päässyt jo pisteeseen, jossa kokemus ja tieto, sekä viime vuosien varrelle kasvatettu itseluottamus, ainakin yleensä voittavat jo epävarmuuden.


Huomasin tuossa tilanteessa eilenkin jo hymyileväni itselleni ja toteavani hiljaa mielessäni, että "hyvin sä vedät, anna mennä". Asiaa enempää avaamatta, tämä on todella iso harppaus muutaman vuoden takaiseen, jolloin koko päivä saattoi olla pilalla, eikä välillä itkukaan kaukana, kun olin, jälleen kerran, sekoittanut oikean ja vasemman tms. ”kamalaa”.


Kun tein päätöksen, että lähden ohjaajapolulle, kuten voitte edellisestä kappaleesta päätellä, jouduin käymään aikamoiset keskustelut itseni kanssa ja käyn niitä välillä edelleen :😄


Nuo alkuaikojen keskustelut koskivat hyvin paljolti sitä, että kelpaan sellaisena ohjaajana kuin olen. Ne, joille ohjaustyylini tai persoonani ei sovi, löytävät varmasti jonkun muun, kuten itsekin tajusin tehdä jo kolmen ensimmäisen kerran jälkeen joogamatkani alussa.


Tätä linjaa olen pyrkinyt vaalimaan, tiedostan, että tapani ohjata ja tuntini ei ole ehkä se, mitä moni joogatunnille tullessaan odottaa varsinkin, jos mielikuvat joogasta ovat muodostuneet Instagramista, kuntosaleilta tai (itämaisten) joogagurujen YouTube-videoista.


Ja ei, minulla ei todellakaan ole mitään näitä tunteja tai guruja vastaan, mutta ne sovi omalle keholleni eivätkä mielelleni (ainakaan tässä hetkessä, ehkä joskus on toisin) ja uskon, että niin on monen muunkin kohdalla.

Jooga, mitä ohjaan on minun näköistäni ja kuuloistani. Perimyslinjani ohjaajana polveutuu herrasta (ja todellisesta gurusta) nimeltä B. K .S. Iyengar. Eli jos jokin asia pohdituttaa, nojaan ensisijaisesti hänen kirjallisuuteensa ja haen sieltä vastauksia.


Tunneillani tehdään vain asanoita, joita myös itse harjoitan säännöllisesti. Tunnit muotoutuvat tiettyä kaavaa käyttäen suurimmalta osalta siinä hetkessä sen mukaan, ketä tunnilla on. Päässäni on ikään kuin ”blokkikirjasto” tietyssä blokissa on tietyt asanat ja poimin tuosta kirjastosta siihen hetkeen ja sille porukalle parhaalta tuntuvat asanat.


Kokemukset ovat yksilöllisiä ja joku on joskus sanonut velhoksi ja kysynyt näenkö jollain röntgenkatseella, kun osaan teettää tai sanoa juuri ne oikeat asiat oikeassa kohtaa.


Ei, en ole velho, jooga on se ”velho”, joka toimii, kunhan sitä harjoittaa tietoisesti, säännöllisesti, omaa kehoa ja mieltään kuunnellen. Itse toimin vain välittäjänä, ja ei, en omaa röntgenkatsetta, vaan peilaan asioita omaan yli kahden kymmenen vuoden matkaani joogan pariin.


Olen myös hyvin herkkä aistimaan energioita ja tunnelmia. Omasta kokemuksestani tiedän mm., koska se keskivartalo karkaa tai hengitys unohtuu, jonka vuoksi osaan myös niistä muita muistuttaa.


Jooga ohjatessani haluan olla oma itseni ja tuntea oloni mukavaksi ja rennoksi, jotta voin myös välittää hyvää energiaa ohjauksessani oleville. En halua esittää mitään tai vetää mitään opettajan roolia, olen ohjaaja, kanssajoogi polullasi, oppiminen ei ole koskaan yksipuolista, vaan myös te opetatte minulle jatkuvasti uutta.


Haluan myös, että tunneilleni tulevat voivat tuntea olleensa tervetulleita ja arvostettuja omana itsenään, juuri sellaisina kuin he ovat siinä paikassa ja siinä hetkessä. Minulle kaikki ovat samalla linjalla ja harjoituksia tehdään aina omaa mieltä ja kehoa kuunnellen.


Tuntini soveltuvat pääsääntöisesti kaikille. Jos joku haluaa tehdä asanat haasteellisemmin tai toinen niitä helpottaen tai vaikka hetken matolla leväten, saa niin tehdä.


Mitä sanon tunteja ohjatessani, on tarkoitettu suunnaksi, jota jokainen tavoittelee omalla tavallaan ja omaa kehoaan kuunnellen.


Muista tämä myös, jos näyttää siltä, että joku tekee ihan omiaan. Hänellä saattaa olla siihen hyvä syy.


Menemättä sen syvällisemmin joogafilosofiaani tässä kirjoitin siitä jo aiemmin laajemman blogin kiinnostuneille https://www.joogantai.fi/post/omasta-ohjausfilosofiasta



Joogaa omaa kehoa kuunnelleen


Muistathan, että kuten yllä mainitsin, en ole velho enkä omaa röntgenkatsetta, jos jokin asana tuntuu oudolta, niin kysy tunnin jälkeen, katsotaan asiaa yhdessä tarkemmin.


Jos kävisin jokaisen asanan, jokaisen variaation ja yksityiskohdan läpi tunnilla kerettäisiin tekemään noin 5 asanaa, jos sitäkään. Tämän vuoksi on mm. #joogantain blogi, josta löydät asanoita tarkemmilla ohjeistuksilla ja minulla on aina aikaa tunnin jälkeen auttaa. Jos en osaa neuvoa, niin selvitän asiaa fiksummilta.


En voi myöskään liikaa muistuttaa, että en myöskään näe kärsitkö esim. verenpaineongelmia, olkapää- tai polvikivuista, tai onko sinulla vaikka välilevynpullistuma (ja jos on, niin mihin suuntaan) tai jotain psyykkisiä haasteita, ellet kerro sitä minulle.


Em. eivät ole esteitä joogan harjoittamiselle, mutta ne on otettava huomioon ja seurantaan, jottei niitä vahingossa pahenneta, vaan löydetään sinun kehollesi sopivat variaatiot tehdä jotain. Muistathan konsultoida myös hoitavaa tahoa, joogaohjaaja ei ole lääkäri, fysioterapeutti tms. terveydenhuollon ammattilainen, eikä voi ottaa vastuuta kuntouttamisestasi tai edes siitä, ettet pahenna mahdollista olemassa olevaa vammaa joogalla. Jokainen joogaa omalla vastuullaan ja omaa kehoa sekä mieltä kuunnellen.


Koronan varjo


Kaikki varmasti ymmärtävät, että joogan ja tai ryhmätuntien tarjoaminen, saati niiden tarjoamisen aloittaminen maailmanlaajuisen pandemian keskellä ei ole kovin helppoa.


Tänä päivänä olen edelleen hämmentynyt, että edes joku löysi minut heti ensimmäisen kesän aikana, jopa muutama yritys sekä yksityisasiakas löytyi ja näistä pienistä puroista syntyi sen verran, että ihan joka kuukausi ei oltu miinuksella.


Päästiin ensimmäiseen syksyyn, pandemia nosti päätään, osallistujia ei ollut kehuttavasti muutenkaan ja melkein pystyi uutisia seuraamalla sanomaan, olisiko seuraavalla viikolla asiakkaita vai ei. Aika katastrofaalinen tilanne.


Onneksi olin avannut suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan keväällä ja kuullut, että saattaisin saada starttirahan, vaikka olin sen jo kertaalleen aikaisemmin saanut. Toimialan vaihto edellisestä yrityksestä vaikutti asiaan ja starttirahan avulla sain Joogantain pidettyä pyörimässä.


Jotain piti keksiä ja kovasti kammoksuneeni asia online tunneista nosti päätään. Täytyy myöntää, että en edes muista, mistä idea livestriimatusta aamujoogasta lähti, mutta lokakuussa 2020 muutaman testitunnin jälkeen löysin itseni vetämästä joka arkiaamu aamujoogaa livestriiminä klo 7.00-7.50.


Ensimmäisiä livestriimeja syksyllä 2020

Ei ollut kultakaivos sekään, mutta auttoi pitämään firman pinnalla. Jonkun verran tuona loppusyksynä oli myös valoa tunnelin päässä, joitakin tunteja myytiin jopa loppuun ja uusia asiakkaita löytyi, niin ryhmätunneille, yksityistunneille kuin erilaisia yritystuntejakin.


Meno oli aikamoista vuoristorataa keväälle 2021 asti kunnes, pam! Lockdown nro 2 ja salit kiinni, ei tukia mistään, koska ei vaadittua vertailukuukautta ollut edelliseltä vuodelta.


Onneksi oli se starttiraha ja jaettu tila kahden muun yrittäjän kanssa, jolloin menotkaan eivät olleet täysin mahdottomia.


”Siirrät vaan nettiin tunnit” olivat hyväntahtoiset ohjeet lähipiiristä, no totta! Tehdäänpä niin, onhan se jo tuttua juttua arkiaamuista, kyllä tästä selvitään. Muutaman viikon, useiden tuntien ja noin kolmen osallistujan jälkeen rupesi hymy hyytymään, no, käytin niitä tallenteita sitten muuhun myöhemmin kesällä ja käytän muuten myös tänä kesänä Kesäjoogapaketissa 2022 (https://liikuttajat.fi/joogantai/onlinejoogat/kesajoogapaketti-2022)


Ja loppuihan se sulkukin jossain vaiheessa ja rupesi taas homma rullaamaan omalla painollaan, uusia kasvoja näkymään tunneilla ja ajatus siitä, että ”jos tämä nyt tästä kuitenkin” nosti päätään.


Tiedostin toki koko ajan, että pandemia on päällä, mutta kyllä voitte kuvitella, että kaikki mahdolliset itsesyytökset on näiden vuosien aikana käyty läpi siitä, että firma ei ole missään vaiheessa ollut kannattavaa liiketoimintaa tai edes lähellä sitä.


Välillä ei ole tiennyt itkeä vai nauraa ja käsi sydämellä, ilman sitä runsaslukuista positiivista palautetta, jota olen teiltä saanut en usko, että olisin jaksanut. Puhumattakaan puolisoni tuesta, joka on mukisematta ostanut ruokaa pöytään, vaatetta päälle ja aina välillä jotain kivaa extraohjelmaakin koko pesueelle ja kiskonut minut ylös ne lukuisat kerrat, kun olen kaivanut itselleni kuoppaa ja halunnut hautauta sinne säälimään itseäni...


Eteenpäin


”Eteenpäin sanoi mummo lumessa” ajatukset rupesivat pyörimään mielessä vahvemmin keväällä 2021. Itselleni oli ollut selvää alusta alkaen, että haluan avata salini Nummelan keskustaan, niin, että siihen on helppo tulla.


Tila, jossa nyt toimin osui tarjonnasta oikeastaan ensimmäisenä silmään, vuokrataso Nummelassa on korkea huomioiden alueen asukasmäärän ja jouduin tosissani miettimään, onko ratkaisu oikea vai pitäisikö odottaa ja katsoa, miten pandemian kanssa käy.


”Kyllähän tämä nyt tästä syksyyn mennessä helpottaa” ajatus voitti jälleen ja kirjoitin vuokrasopimuksen, teetin saliin uuden lattian ja koitin tehdä tilasta mahdollisimman kotoisen oloisen, paikan, johon olisi mukava tulla.


Oman salin ovella avaamassa salia elokuussa 2021

Sali avattiin virallisesti elokuun 2021 alussa ja vastaanotto oli hyvä, ensimmäiset kuukaudet lupailivat, että kyllä se vihdoin tästä, onneksi jokin pieni ääni kuitenkin tikitti takaraivossa, että ”äläpä ole niin varma” ja jätin puskuria tilille.


Pandemia todellakin nosti jälleen päätään, kävijämäärät rupesivat vähenemään. Ajattelin, että lämpöjooga pelastaisi tilanteen, kauan odotettu infralämmittimet saapuivat vihdoin, neljä kuukautta tilaamisen jälkeen ja ne saatiin kattoon. Lämpö toi taas uusia kasvoja, mutta ei lähellekään sitä mitä olisi tarvinnut kulujen kattamiseksi, epätoivo rupesi hiipimään takaraivoon.


Joulu lähestyi ja oli tiedossa, että se olisi hiljaista aikaa liikuntaharrastusten parissa, mutta toisaalta liikuntaedut vanhenevat vuoden lopussa ja niiden käyttäminen auttaisi joulukuun yli.


Tammikuu olisi taas sesonkiaikaa ja katse kääntyi jo luottavaisin mielin seuraavaan vuoteen, ”kyllä se tästä”, joulukuukin meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin joululomaan saakka.


Jouluna rupesi kuulumaan hälyttäviä merkkejä, salit suljettaisiin taas. Joogasaleja ei mainittu, joten pidin salia auki, kunnes tuli AVIn tarkennus, että myös joogasalit on suljettava kahdeksi viikoksi, neljäksi viikoksi, kuudeksi viikoksi…Kyyneleet valuen poistin tunteja varausjärjestelmästä ja tyhjensin kalenteriani.


Facebook postaus kolmannen sulun aikaan tammikuussa 2022

Vaihtoehtoja ei enää ollut, piti avata asiaa julkisesti, kerroin Facebookissa tilanteesta ja ahdistus nousi kurkkuun ja vedet valuivat taas pitkin poskia, niin postausta tehdessä kuin silkasta onnesta useasti seuraavina päivinä kun sähköposti kilkatti saldokorttien latauksia, yksityistuntien/perhekuntien varauksia jne. ja tammikuu oli pelastettu, saisin maksettua juoksevat kulut! Ja osittain myös helmikuun.


Edelleen pala nousee kurkkuun ja silmät hikoavat tuota tilannette ajatellessani, kiitos niille, joille kiitos kuuluu


Toki tiedostin, että ko. saldolatauksia käytettäisiin, kun sulku loppuisi, jolloin taas tuloja ei tämän vuoksi olisi (kuten osin kävikin), mutta en miettinyt sitä enempää, olin vaan iloinen, että sain salin pidettyä pystyssä sulun ajan.


Ei mennä nyt siihen sen enempää, että ihan sulun loppumetreillä selvisikin, että restoratiivista ja yin joogaa olisi saanut pitää koko sulun ajan myös ryhmille, koska niitä ei lasketa aktiiviseksi liikunnaksi, kukaan ei vaan muistanut kertoa AVIsta tämmöistä yksityiskohtaa kellekään sen kummemmin…


Miten jaksan?



Minulta on monesti kysytty, miten oikein jaksan ja välillä mietin sitä itsekin.


Tietenkään en aina jaksaisi, olen ihminen ”I’m a divine being having a human experience”, päivät venyvät helposti, aamujooga alkaa seitsemältä ja viimeiset tunnit saattavat loppua puoli yhdeksän ja siihen päälle vielä yksityistunnit, myynti, markkinointi, alustava kirjanpito, valokuvausta, videointia sekä niiden suunnittelua, tuntien nuotituksia, sähköposteihin vastaaminen, nettisivut, some, blogit, tapahtumien järjestelyä jne. ja omatkin harjoitukset ja kehonhuolto pitäisi saada sovitettua johonkin. Unohtamatta, että olen suorittanut parin viime vuoden aikana kaiken muun ohessa myös mm. yinjooga ohjaajan ja meditaatioohjaajan koulutuksen sekä lukuisia muita pienempiä kokonaisuuksia joogaan liittyen.


Parhaillaan kesken olevat koulutukset ovat tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto ja joogaohjaajan syventävä, RYT 500, koulutus.


Mutta miksi ja miten jaksan? Teidän avullanne, joogan avulla ja puolison tuella.


Lisää palautteita löydät etusivulta www.joogantai.fi

Vaikka olisin kuinka väsynyt fyysisesti tai henkisesti, ja uskokaa pois, välillä meinaan romahtaa matolle kesken tunnin, niin se että käytte tunneilla, se miten annatte palautetta, että työllä, jota teen, on merkitystä, sillä jaksan ja uskon, vaikeuksien kautta tästä tule vielä parempi kokemus tästä kesästä alkaen. :)


Rakkaudesta lajiin, sekuntiakaan en vaihtaisi pois, älkää ikinä ajatelko, että tuntien pito olisi minulle taakka, ei ole, teidän ohjaamisenne on se, miksi jaksan pitää firman pystyssä ja tehdä kaiken muun siihen liittyvän.



Mitä seuraavaksi?


Ko Phan Ngan "mökiltäni" lähtevä polku kohti isompaa tietä. Pitkä matka on jo tuolta polulta tulut, toivottavasti edessä on "mudroadia" leveämpi tie :)

Toivon todella, että korona on nyt niin takana kuin se voi olla, eikä enää estäisi ketään huolehtimasta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.


Toivon, että ajatus siitä, että #joogaakuuluukaille leviää kulovalkean tavoin ja jokainen, jota asia yhtään kiinnostaa uskaltautuu kokeilemaan. Myös ne, joiden mahdolliset aikaisemmat kokemukset eivät ole olleet niin positiivisia.


Koska asioiden ääneen sanominen/kirjoittaminen ja julkistaminen toimii manifestiointina, toivon täten Joogantain, itseni ja teidän harjoituksen puolesta, että kävijämäärät ja muutkin kuin ryhmätunnit lisääntyvät ja monikertaistuvat, jotta voin laajentaa ja kehittää toimintaa, kouluttautua lisää palvellakseni teitä monipuolisemmin ja tavoittaakseni enemmän henkilöitä joogan pariin, jotta voisin auttaa mahdollisimman montaa joogan avulla kohti tasapainoisempaa ja antoisampaa arkea ja elämää.


Toivon myös yhteisöllisyyden lisääntyvän salilla ja meidän oman Yoga Famin kasvavan, vaihtakaa kuulumisia ja vaikka joogakokemuksia, oppikaa toisiltanne, jääkää teelle, jutelkaa, jooga yhdistää


Kyllä se kuulkaa tästä, yhden oman lempparini, kaikkea pahaa ja esteitä poistavan Ganeshan mantran,



Om gan ganapathaye namo namaha

Shri sidhivinayaka namo namaha Ashta vinayaka namo namaha Ganapathi bappa moraya



myötä kohti parempaa ja kohti unelmia, namaste 🙏🏻







 

#joogantai #jooga #jokapäiväjoogantai #joogakuuluukaikille #nummela #vihti #asusiellämissäelät #mielenhuolto #kehonhuolto #hyvinvonti #tasapaino #aamujooga #etäjooga #hathajooga #livestream #yinjooga #flowjooga #villasukkajooga #rautakankijooga #toimistojooga #yksityisohjaus #tilaustunnit #joogaajokapäivä #työpaikkajoogaa #tyhy #tyhyjooga #voihyvin #kaikkijoogaa #pienyrittäjä #naisyrittäjä #kokonaisvaltainenhyvinvointi #yrittäjätarina #yritystarina #korona #covid

60 katselukertaa